Uutiset

Elli Räsänen tuplamestariksi ja naisille hirven joukkue SE

Elli Räsänen paukutteli vanhasta muistista tuplamestariksi liikkuvan maalin SM-kilpailuissa kuopiossa. Hirvessä naiset ottivat neloisvoiton! Lisäksi naisten joukkue Elli Räsänen, Anni Huttunen ja…

Villikarju ammutaan jatkossa "Pallotauluun"

Kilpailuvaliokunta on hyväksynyt uudet säännöt, jotka astuvat voimaan 1.7.2023. Jatkossa siis 50 liikkuvamaali ammutaan pallotauluun. Kuopiossa olemme olleet uranuurtajia, meillä on ammuttu ko.…

Otto, Hannu, Seppo ja Päivi mestareiksi Tampereella

Otto Kuosmanen ampui normaalijuoksujen Suomenmestariksi Tampereella helmikuun lopussa ammutuissa Ikämiesten SM-kilpailuissa. Hannu Viljakainen voitti sekajuoksujen mestaruuden Y70 sarjassa. Seppo…

Heikki Kinnunen ensimmäisen Paten pytyn voittoon

Heikki Kinnunen paukutteli ensimmäisen Paten pytty kilpailun voittoon. Kilpailu oli tasainen niin kuin aikaisempinakin vuonna jolloin kilpailu ammuttiin PKP Trading tasoituskilpailun nimellä. Toiseksi…

Anni Huttunen Suomen mestariksi

Anni Huttunen voitti molemmat Suomen mestaruudet viikonloppuna ammutuissa M ja N sarjan mestaruuskilpailuissa. Heikki Sami ja Markku voittivat sekajuoksuilla joukkue hopeaa ja normaalijuoksuilla…

Jetsoset putoavien taulujen Suomen mestariksi isä ja pojat joukkueella

Putoavien taulujen mestaruudet ratkottiin viikonloppuna Maaningalla. Isä Markku sekä pojat Heikki ja Sami voittivat Y-sarjan Suomen mestaruuden. Isä poika poika mitaleita on tullut aikaisemmin, mutta…

Putoavien taulujen aluemestaruudet ratkottiin Maaningalla.

Liikkuvan maalin kausi 2023 käyntiin putoavilla tauluilla. Liitteenä tulokset.

14. Sepon kisat ammuttiin Maaningalla.

Sepon kisat XIV ammuttiin tänään loppuun putoavilla tauluilla. Kisoissa oli mukavasti ampujia ja kisat sujuivat rutiinilla. Tulokset alla.

"Paten pytty" kotiratakilpailu starttaa

KAMS järjestää uuden PKP-Trading "Paten pytty" kotiratakilpailun. Kilpailu kestää viisi vuotta ja ammutaan nimensä mukaisesti kotiratakilpailuna. Tulokset tulee lähettää Markulle viimeistään…

Riistamaalin kauden päättäjäiset pidettiin Siilinjärvellä

Riistamaalijaosto piti kauden päättäistilaisuuden tällä kertaa Siilinjärvellä ravintola Old Foxissa. Paikalla nelisenkymmentä jaoston kilpailijaa ja toimijaa. Tilaisuudessa ruokailtiin ja muisteltiin…

Ruotsi-Suomi maaottelu Eskilstunassa.

KAMSin riistamaaliampujat osallistuivat runsaslukuisena viikonloppuna veteraaniampujien liikkuvan maalin Ruotsi-Suomi maaotteluun. Suomi voitti kaikkien lajien maaottelut. Kilpailussa nähtiin monia…

Markku Jetsoselle neljä suomenmestaruutta ja parilaukausten SE

Markku Jetsonen voitti kaikki M50 sarjan mestaruudet Heinjoella järjestetyissä ikäimmeisten SM-kilpailuissa. Parilaukausten mestaruus huipentui SE tulokseen 380. Seppo Dalhqvist voitti myös kaikki Y85…

Sami Jetsonen ampui hirven Suomenmestariksi

Sami Jetsonen voitti Y-sarjan suomen mestaruuden Pessalompolossa ammutuissa SML:n SM-kilpailuissa. Samilla 98 ja Heikillä 96 oli alkukilpailun jälkeen kaksoisjohto. Sami piti piikki paikan loppuun…

KAMS:n naiset kolmeen kultaan Sipoossa

Elli Räsänen, Anni Huttunen ja Päivi Jetsonen voittivat hirven joukkuekultaa Sipoossa ammutuissa liikkuvan maalin SM kisoissa. Elli teki vahvan paluun kisakentille voittamalla 50 m liikkuvan maalin…

Piirinmestaruuskilpailun eräluettelot julkaistu

Pohjois-Savon piirinmestaruuskilpailun eräluettlot liitteenä. Päivitetty 6.7.2022

Itä-Suomen aluemestaruuskilpailut pienoishirvessä ja luodikossa pidettiin Heinjoella

Historian ensimmäiset pienoisluodikon ISM ratkottiin tänään Heinjoella. Sää ei ollut tällä kertaa suosiollinen, vettä tuli kunnolla koko päivän. Kisat kuitenkin sujuivat aikataulussa Mestarit…

Itä-Suomen aluemestaruuskilpailujen pienoishirven ja luodikon eräluettelot

Riistamaalin kesä käyntiin talkoilla.

Riistamaaliampujat siivosi ja laittoi ratoja käyttökuntoon talven jälkeen. Paikalla 27 jäsentä tekemässä. Tarjolla oli kahvia ja makkaraa. Useilla käsillä saa paljon aikaan.. Kilpailut osiosta löytyy…

KAMSille menestystä Jurvan putoavan taulun Suomen mestaruuskilpailuista

Markku Jetsonen voitti mestaruuden SAL:n M50 ja SVA:n M55 sarjassa. Lisäksi Markku sijoittui toiseksi M sarjassa. Mestaruuden voitti Aaro Vuorimaa. Seppo Dahlqvist voitti Y85 sarjan mestaruuden sekä…

Yhdeksän mitalia KAMSille Turun SM-kisoista

Edellisenä viikonloppuna järjestetyissä liikkuvan maalin SM-kisoissa KAMS saavutti neljä henkilökohtaista kultaa, kolme hopeaa ja kaksi joukkue kultaa. Seppo ja Päivi voittivat omat sarjansa ainoina…